Viestiupseeriyhdistyksen kevät- ja syyskokous Riihimäellä. 

Viestiupseeriyhdistys ry järjesti korona-ajan haasteet huomioiden yhdistetyn kevät- ja syyskokouksen 25.9.2020 Riihimäellä Viestikoulun isännöimänä 28 osallistujan voimin. Kokousväellä oli mahdollisuus osallistua myös yhdesssä Viestikiltojen liiton kanssa järjestettyyn AR- Saarmaa-seminaariin.

Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaisesti vuoden 2019 toimintakertomus ja tuloslaskelma, jotka kokous hyväksyi ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Syyskokouksessa hyväksyttiin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2021. Toimintasuunnitelman keskeisenä antina on helmikuun 2021 seminaarin järjestäminen ja erityisesti kokousväeltä saatujen evästyksien myötä yhdistyksen toiminnan terävöittäminen.

Puheenjohtajaksi seuraavalle kaudelle valittiin Juha Petäjäinen. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Pertti Hyvärinen, Jouko Korkala ja Jani Iirola; hallituksessa jatkavat Kimmo Fransila, Harri Suni, Erkka Suopanki, Jukka-Pekka Virtanen, Risto Wichman ja Jaakko Wallenius.

Kokousvieraat ViestiK:n luokkatalolla. (Kuva: Juha Peltomäki)

Hiljainen hetki menehtyneiden jäsenien muistoksi 

Kokous vietti hiljaisen hetken yhdistyksen v 2020 menehtyneiden jäsenten kunniaksi. Erityisesti kunniajäsenemme ja pitkäaikaisen toimijamme majuri evp Antti Löytynojan poismeno 8.9.2020 painui jokaisen mieleen.

Ansioituneita palkittiin

Vuoden viestiupseerina palkittiin kauppatieteiden maisteri Raija Pihlainen Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskuksesta. Hänen haastattelunsa julkaistiin jo Viestimies-lehdessä 3/20.

Vuoden Viestiupseeri Raija Pihlainen (kuva: Harri Reini)

Viestitarkastajan myöntämillä levykkeillä palkittiin tunnustuksena maanpuolustuksen hyväksi suoritetusta ansiokkaasta toiminnasta seuraavat henkilöt:

  • Kultaisella levykkeellä palkittiin Pekka Hämäläinen, Hannu Hansen-Haug, Tuija Kyrölä, Kari Salmi ja Juha Mattila.
  • Hopeisella levykkeellä palkittiin Jorma Laiho, Martin Baltscheffsky, Ari Maskonen, Terho Rintanen, Petteri Kuosmanen ja Pentti Launonen.
  • Pronssisella levykkeellä palkittiin Markku Siikanen, Antti Kuisma, Timo Lehtimäki, Jarkko Lohi, Juhapekka Lötjönen, Juha Peltomäki, Juha Ravanti ja Tatu Tahkokallio.

Kuva 3:  Viestitarkastaja ev Eero Valkola (oik) ja puheenjohtaja Juha Petäjäinen palkitsemistilaisuudessa. (Kuva: Antti Nieminen)

Puheenjohtaja Juha Petäjäinen myönsi Viestiupseeriyhdistyksen standaarin kenraaliluutnantti Ilkka Korkiamäelle.

 Tänä vuonna Viestimies-lehden vuoden kirjoittajina haluttiin muistaa Viestimies-lehden vakituisia, historiaan painottuvia, kirjoittajia. Vuoden kirjoittajiksi valittiin ev evp Seppo Uro ja maj Veli-Matti Pesola.

Evl evp Markus Virrankoski toi tervehdyksen kunniajäsenemme Reijo Kurkelan 100-vuotistilaisuudesta. Reijo Kurkela on yhdistyksemme toiseksi vanhin jäsen.

Kuva 4: Markus Virrankoski kertomassa kokousväelle vierailustaan Reijo Kurkelan 100-vuotispäivillä. (Kuva: Harri Reini)

Viestimies-päivällinen.

Kokouspäivä päätettiin perinteisellä Viestimies-päivällisellä Riihimäen Upseerikerholla korona-ajan hygienia ja etäisyydet huomioiden. Päivällisellä päästiin syventämään päivän aikana kertyneitä kokemuksia ja näkemyksiä  niin kevät- ja syyskokouksesta kuin AR Saarmaa-seminaarista.

Lopuksi

Parhaimmat kiitokset Viestikoululle Viestiupseeriyhdistyksen kevät- ja syyskokouksen sekä AR Saarmaa-seminaarin toimivista ja korona-ajan turvallisuusvaatimukset huomioivista järjestelyistä.