Maanpuolustuskoulutus MPK järjestää yhdessä Suomen Radioamatööriliiton, Viestikiltojen liiton ja Suomen kylät ry:n kanssa Varaviestiverkko 2021-seminaarin teemalla ”Varaviestiverkot viranomaisten tukena”.

Aamupäivällä viranomaisten puheenvuoroissa selvitetään erilaisia tarpeita ja tulevaisuuden näkymiä. Iltapäivällä välitetään tietoa jo toteutuneista parhaista käytänteistä ja käynnissä olevia ja käynnistyviä hankkeita. Sekä aamu- että iltapäivän osion jälkeen toteutetaan paneelikeskustelu ja annetaan aikaa kysymyksille.

Kohderyhmänä ovat viranomaistoimijat, varaviestiverkkotoimintaan ja varautumiseen osallistuvien tai kiinnostuneiden yhteisöjen jäsenet sekä varautumisesta kiinnostuneet henkilöt.

Seminaari pidetään Tuusulassa Puolustusvoimien kurssikeskuksessa (ent. Taistelukoulu) 11.12.2021. 100 ilmoittautunutta voidaan ottaa paikan päälle Kurssikeskukseen. Viranomaisille annetaan etusija osallistujia valittaessa. Valituille osallistujille ilmoitetaan viimeistään 30.11. Pitkämatkalaisten on mahdollista majoittua Kurssikeskuksessa pe 10.12. alkaen. Lisäksi tilaisuus striimataan. Striimin liittymislinkki (MS Teams) lähetetään ilmoittautuneille lähempänä tilaisuutta. Seminaariin ilmoittaudutaan MPK:n koulutuskalenterin kautta osoitteessa www.mpk.fi/koulutuskalenteri.

Ilmoittautuminen avataan 15.10.2021 alkaen.